Leena Lumi kertoo rakkaan koiransa kuolemasta. [toinen kuva Leenan blogikirjoituksessa] Se tuo mieleeni Tobyn ja Tiinan - niiden kuoleman. Rakkaat lemmikit eivät unohdu.
Kommenttini:
-- näin tuon kuvan ja ihmettelin Olgan ilmettä.
Ihminen suree kaikkia lemmikkieläimiään. Pikkupoikani oli surun murtama, kun hänen kiltti chincillansa kuoli ja hautasimme sen kauniiseen laatikkoon kukkien keskelle ja metsäiseen puistoon.
Narniamaiseen torontolaiseen laaksoon hautasimme eläinlääkärimme rohkaisemana koko perhe yhdessä Tobymme, joka jäi auton alle ja jota itkin kolme päivää. Raskainta oli kuitenkin melkein 20 vuotiaaksi eläneen Tiina-kissan kuolema.
Tiina oli hylätty kissanpentu, joka lähti pakkasella seuraamaan tytärtämme. Se oli elänyt roskalaatikossa lapsuutensa kuin katulapsi. Tiina oli aina terve, mutta dementoitu äkkiä, kun tyttäremme muutti Kiinaan työn vuoksi. Uskon, että se oli surua menetyksestä. Pidin Tiinaa sylissäni keintuolissa monta tuntia ja itkin. Tiina nuoli kasvojani. En pystynyt lähtemään eläinsairaalaan. Mieheni vei Tiinan sinne.
Siitä on jo yli 10 vuotta ja mieheni sanoo edelleen, että ei jaksa ottaa uutta kissaa, sillä on niin raskasta, kun eläin kuolee.
Opiskeluaikana tapasin erään dogmatiikanprofessorin, jolla oli ollut rakas koira. Sillä oli ollut oma huone professorin työhuoneen vieressä. Tämä hyvin oppinut ja arvostettu teologi sanoi, että hän uskoo eläinten olevan samassa taivaassa ihmisten kanssa. Siksi sanoin, että uskon Olgan seikkailujen jatkuvan.
Näin Narnian loppusanat sopivat meille eläintenystäville, jollainen C.S. Lewiskin oli. Monet ihmettelivät, kuin hän lelli koiraansa - ihan niin kuin Sinäkin Olgaa.:)
Toby ja Tina ovat aikamatkoilla kirjoissani Mistä tietää, vaikka jossain näkyy vielä Olgan näköinenkin kultaturkki. Toby oli muuten ihan samaa väriä, kuin pieni leijona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti