Tiina sai kodin ja eli melkein 20-vuotiaaksi.
Tiina ilmestyi meille kovalla pakkasella pienessä Copper Cliffissä, ensimmäisessä kanadalaisessa kotikaupungissamme. Se juoksi tyttäremme perään elintarvikekioskin roskalaatikolta, jossa se oli nähtävästi asunut jo jonkin aikaa.
Se piti pestä moneen kertaan, ennen kuin turkkiin piintynyt likakerros ja haju lähtivät pois. Sillä oli niin kova jano, että se joi pesuvettänsä. Eläinlääkärin neuvosta eristimme Tiinaksi nimittämämme kissanpennun aluksi toisesta kissastamme Tobysta. Tiina vietti ensimmäisen yönsä tyttäremme huoneessa entisessä hamsterien häkissä. Eläinrakas tyttäremme piti häkin vuoteensa vieressä ja silitti kissaa sormellaan häkin raosta. Ensimmäisenä iltana Tiina nukahti tyttäremme sormea imiessään.
Tiina näytti alussa maailman rumimmalta kissalta, mutta monien pesujen ja harjausten jälkeen se muuttui kiiltäväkarvaiseksi kilpikonnakuvioiseksi kissaksi. Pimeässä se näytti aivan siamilaiselta. Oliko Tiina villikissa Marmelaadin pentu? Meistä oli melko varmaa, että Tiina oli erään vanhan miehen talon alla asuvan villikissan pentuja.
Marmelaadi oli aivan Tiinan näköinen surkea pieni otus, mutta se synnytti jatkuvasti upean näköisiä pentuja. Komein niistä oli täysin himalajankissaa muistuttava uros, josta kasvoi niin villi peto, että eläinasema joutui lopettamaan sen. Tiina jouduttiin leikkauttamaan jo pienenä, sillä uroskissamme oli leikattu niin vähän aikaa aikaisemmin, että Tiinasta olisi melko varmasti tullut muuten lapsiäiti. Vai pitäisikö sanoa pentuemo?
Leikkauksen vuoksi Tiina jäi loppuiäkseen jollakin tavalla pentukissaksi. Siitä huolimatta Tiina sai minut ajattelemaan uudella tavalla eläimen kehittymisestä ja oppimisesta sekä ihmisten ja eläinten välisestä kommunikoinnista.
Ensimmäiset kymmenen elinvuottaan Tiina oli niin pelokas, että säikähti kaikkia kovia ääniä, jopa oman perheen ihmisten askelia. Alkuvuodet se liikkui ulkona perheen toisen kissan suojissa. Voimakasluonteinen Toby opetti sitä kärsivällisesti ja ystävällisesti kissojen tavoille. Torontossa Tiina oppi jopa pyydystämään hiiriä, mutta toi ne aina elävinä kotiin eikä suostunut tappamaan niitä.
Kissan persoonallisuus muuttui
Muutama vuosi poikakissan kuoleman jälkeen tämän tyttökissan persoonallisuus muuttui täysin. Ehkäpä jo muutto Atlantin yli lentomatkoineen ja uusi manner erilaisine tuoksuineen ja äänineen "ravisteli" sitä. Se suostui syömään uusia ruokia siihenastisen kuivamuonan lisäksi. Siitä tuli itsevarma. Se tuli vieraita vastaan eteiseen ja hyppäsi perheen ystävien syliin istumaan. Tiinasta tuli talonvaltias, ja se osasi ilmaista hyvin tahtonsa.
Tähän muutokseen vaikutti varmaan myös se, että se oli Helsingissä sisäkissa. Sen olo oli täysin turvallinen. Ei tarvinnut enää pelätä outoja kissoja ja koiria, Toronton kotipihan pensaikoissa iltaisin hiipiviä pesukarhuja eikä Tiinan itsensä kokoisia mustia oravia. Kissan kieltä on helppo ymmärtää Yhdeksässätoista vuodessa opimme tietämään, mitä Tiina milloinkin halusi sen äänensävyjen ja liikkeiden perusteella. Samoin oli helppoa tajuta sen tunteita ja mielialoja, esimerkiksi innostumista, iloa, tyytyväisyyttä, loukkaantumista tai närkästymistä.
Huomasimme, että kissa ei koskaan salaa mitään eikä valehtele. Kissa muistaa ja tuntee ihmiset, nekin jotka se on tavannut monta vuotta aikaisemmin. Se vaistoaa, mitä on tulossa.
Tiina pääsi aikamatkalle 1900-luvun alun Torontoon, hevosajurin perheen kissaksi ensimmäisessä nuortenkirjassani. Niin pääsi myös Tiinan opettaja ja kumppani Toby, joka jäi Torontossa auton alle.
Tiina oli täysin terve koko pitkän kissanikänsä. Muistamme sen aivastaneen yhden kerran, mikä hämmästytti meitä. Yhdeksäntoistavuotiaana Tiina dementoitui äkkiä ja kuoli pian sen jälkeen. Tiinan kanssa eläessä tulivat monesti mieleen sadut, joissa ihmisten sanotaan ymmärtävän eläinten kieltä. Se ei tunnu enää sadulta. Olisi kiinnostavaa kuulla, onko jollakin muullakin ollut samanlaisia kokemuksia kissan kanssa elämisestä.
tiistai 24. tammikuuta 2012
Tiikerin kesä
19.6.2006 Kotikissat-blogi (Vuodatus) Kuva: Tuula Heiskanen
Tiikerin lempipaikka
Kaunis kotikissa Tiikeri
Kuvat: Tuula Heiskanen
Tiikerin lempipaikka
Kaunis kotikissa Tiikeri
Kuvat: Tuula Heiskanen
maanantai 23. tammikuuta 2012
Pehmolelu Tiikeri
Pikkutiikeri: Ei ole kivaa olla nollla, mutta sitä minä tunnen olevani hyvin usein.
Minä en ole oikea kissa, vaan pelkkä allergisten ihmisten pehmolelukissaeläin, väliaikainen virkaatekevä kissa. Tässä talossa on ollut paljon kissoja, ja tämän talon ihmisten sukulaisilla ja ystävilläkin on ollut vaikka kuinka monta kissaa. Minä olen kuullut puhuttavan niistä kaikista niin usein, että olen alkanut nähdä niistä unta: Shita, Nippe, Jassu, Toby, Tiina, Milk, Tiikeri, Elukka, Keuhko, Marlon .. Kaikki jo paremmilla hiirtenpyydystysmailla.
Ja sitten on komea Nestor, joka tulee tänne vähän väliä lomalle. Nestor de Burma. Silloin minut laitetaan kaappiin. Kun Nestori menee kotiinsa, minusta tulee taas Pikkutiikeri, lemmikki. Joskus minut otetaan syliin telkkaria katsomaan.:))
(Siirretty Vuodatuksen kissablogistani)
lauantai 21. tammikuuta 2012
lauantai 7. tammikuuta 2012
maanantai 2. tammikuuta 2012
Toby oli Maine Coon-kissa
Toby muistutti lähinnä Maine Coon -kissoja sekä ulkomuodoltaan että luonteeltaan. Niiden arvellaan olevan alkujaan norjalaisia metsäkissoja, jotka muuttivat viikinkien mukana Pohjois-Amerikkaan jo 1000-luvulla. (Tämä kissa on aivan Tobyn näköinen) [Blonde tai Ginger Maine Coon, samoin tämä]
Toby, kanadalainen kissamme oli hyvin kookas, ystävällinen ja älykäs kissa. Pelastimme Tobyn eläintenhuostaanottoasemalta (SPCA), jonne se oli hyljätty.
Toby kasvatti Tiinaa, pientä kissaressukkaa, joka lähti eräänä pakkasiltana tyttäremme mukaan elintarvikekioskilta. Se oli myös hyljätty kissa. Toby ja kilpikonnakissa Tiina olivat kuin perheenjäsenet. Tiina eli melkein 20-vuotiaaksi luonamme Helsingissä. Toby jäi Torontossa auton alle. Sekin oli iäkäs, viiksetkin olivat tulleet harmaiksi.
Toby, kanadalainen kissamme oli hyvin kookas, ystävällinen ja älykäs kissa. Pelastimme Tobyn eläintenhuostaanottoasemalta (SPCA), jonne se oli hyljätty.
Toby kasvatti Tiinaa, pientä kissaressukkaa, joka lähti eräänä pakkasiltana tyttäremme mukaan elintarvikekioskilta. Se oli myös hyljätty kissa. Toby ja kilpikonnakissa Tiina olivat kuin perheenjäsenet. Tiina eli melkein 20-vuotiaaksi luonamme Helsingissä. Toby jäi Torontossa auton alle. Sekin oli iäkäs, viiksetkin olivat tulleet harmaiksi.
sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)